By the age of twenty host of leg started smoking, but it didn't trouble the leg. Smoking was contaminating the lung's, not the leg. But time went forward, and leg got older. The dreams of professional career vanished slowly. Leg was doing fine, just not so healthy. The circulation was compromised, and periphery was suffering from ischemia. The nicotine tighten arterial vessels and made blood flow challenging, same time CO kept blood cels occupied so they could not bring as much oxygen to suffocating tissue. The bruises on the leg weren't healing so fast, and there was ischemic pain time by time.
By this time German factory produced instruments for the surgery. One of the instruments belonged to amputation set, it was bone saw. The saw was sharp and aggressive. Once it started in service it was doing best for the surgeons, by eating trough bone tissue. Between surgeries it was always properly cleaned, sharpened and sterilized to be at best next time they need it. With time saw got old and was replaced with newer model. The new model had probably more ergonomic handler, or just more fresh date stamp on it. The saw was recycled in African country and ended up in Katutura's Hospital. Here it was still doing best, but without the sharpener and as good care as before it started become blunt and lazy. When it worked it was choking. Now it required surgeons to use a lot of power, to make bones snap a half.
The host kept smoking, and even increased dosage to fill his needs of addiction. The leg was being abused for decades, and by the time it realized that its not doing fine at all, it lost its twin. In lack of oxygen, because of damaged circulation, gangrene started growing in the lower part of limb. The leg was screwed, it was terrified 'cause same future was waiting it. The lonely leg was sick as well. It struggled, in pain and sorrow. A week later gangrene took over leg as well. Finally it was a judgement day, and relief came. Even abuse ended ten days ago, it was too late. The leg met the blunt saw. The host was finally removed from the leg. The leg found peace in cartoon box, bagged up and waiting for cremation.
This is a story of the habits of ours, that finally affects our bodies. This is the story of instruments we operate with. This is a casual case, and we have plenty of those at home. We cut them with the sharp instruments every third day, in 5cm slices until we finally take enough to stop gangrene. The difference here is the they take a leg away above the knee at once, in hope that there is better circulation, that still can fill needs of suffocating tissue. Even host ended smoking, in two weeks lost he both legs above knee. He still kept the arms, and even he was serious with ending smoking, he has several years of recovery ahead.
Here instruments are old, but surgical team is doing best to keep them in duty. They clean them with care, and keep good count on them. But there is not so organized repair and replace service for broken or blunt ones. So it might be third pair of scissors in maternity, that actually cut trough flesh instead of squeezing it, when u need to open up the way for baby, to prevent rupture of vagina and anus. It might be only blunt saw in amputation set, u need to work with, and put all your power to cut femur apart.
Jalka syntyi viiskytluvun alussa. Se oli terve ja optimistinen. Sillä oli loistava tulevaisuus edessä, se haaveili juoksijan urasta, se halusi hypätä pituutta ja korkeutta. Kymmenen vuotiaana se hyppi narua, kiipeili puissa, hyppi aitojen yli ja juoksi pakoon pahiksia. Se oli uskollinen omistajalleen. Ja vaikka silloin tällöin se saikin ruhjeita ja naarmuja ne paranivat nopeasti. Ja terveenä taas jalka nautti Namibian kesästä, hiekan lämmöstä ja tuntemuksista allaan.
Parikymppisenä omistaja aloitti tupakanpolton. Se ei silloin jalkaa häirinnyt, keuhkothan siinä saastui. Mutta ajan kuluttua jalka alkoi huomata ettei ollut entisellään. Unelmat ammattijuoksijasta kariutuivat pois. Jalka pärjäsi edelleen hyvin, se ei vaan ollut yhtä terve kun ennen. Verenkierto oli vahingoittunut koska tupakointin seurauksena valtimosuonten seinämät koveni, ja periferia kärsi ajoittain hapen puutteesta. Nikotiini supisti valtimon seinämiä entisestään jokaisen savukkeen myötä, ja häkäkaasu sitoi itteensä punasoluja, näin olleen entistä vähemmän happea kulkeutui tukehtuviin kudoksiin. Haavatkaan eivät parantuneet yhtä nopeasti, ja ajoittain alkoi ilmetä iskeemisiä kipuja.
Samaan aikaan saksalainen tehdas valmisti työkaluja lääketieteen käyttöön. Yksi valmistamista välineistä oli luusaha. Se kuului amputaatiosettiin, se oli terävä ja puri hyvin. Aloitettuaan palveluksen se teki parhaansa, söi luuta ja palveli kirurgeja. Leikkausten välissä se huollettiin perusteellisesti ja tarkistettiin terän kunto, sahaa teroitettiin tietyin väliajoin ja pidettiin kunnossa. Ajan myötä se vanheni. Ja yksi päivä se korvattiin uudemmalla mallilla, jossa oli ergonomisempi kahva tai uudempi leima. Hävittämisen sijaan sahaa kierrätettiin Afrikkaan ja se päätyi settinsä mukana Katuturan sairaalaan. Täälläkin se yritti parhaansa, mutta ajanmyötä tylsyi. Kukaan ei teroittanut sitä yhtä usein, tai huoltanut sitä tarvittaessa. Sahasta tuli laiska, ja se tukehtui usein purressaan luuta. Se pisti nyt kirurgit hikoilemaan.
Jalan säntä jatkoi tupakointia, ja jopa lisäsi tupakointikertojen määrää täyttääkseen riippuvuuden ajamia tarpeita. Jalkaa pahoinpideltiin vuosikymmeniä, ja kun se tiesi olevansa lirissä se menetti sisarensa. Hapenpuutteesta ja infektion alkaansaamana kuolio alkoi pesiä toisen jalan terässä. Jalka oli kauhuissaan, sillä senkään tulevaisuus ei ollut valoisa. Se taisteli kipua ja yksinäisyyttä vastaan. Vaikka isäntä olikin lopettanut tupakoinnin kymmenisen päivää sitten, lopulta kuolio löysi tiensä tähänkin jalkaan ja kohtalon hetki koitti. Jalka tapasi tylsistyneen luusahan. Se oli helpotus, nyt jalka oli irti isännästään ja sisarensa tapaan odotti tuhkausvuoroaan leväten pahvilaatikon pohjalla.
Tämä on tarina meidän elintavoista ja mieltymyksistä, tarina siitä mihin ne saattavat johtaa kehossamme. Tämä on tarina työkaluista joilla teemme työtä. Tämä on tavallinen tarina, meillä on tusinoittain näitä kotona Suomessa. Me leikkelemme niitä viiden sentin siivuina kunnes kuolio pysähtyy polven yläpuolelle tai vähän ennen lonkkaa. Erona täällä, raaja amputoidaan samantein nivelen yläpuolelta. Tavoitteena turvata riittävä verenkierto sekä hapettuminen tyngälle ja pysäyttää infektio. Vaikka potilas lopetti tupakoinnin se oli myöhäistä. Perifeerisellä saturaatiolla 5o% paikkeilla hän menetti molemmat jalat. Hän sai pitää kädet. Hän lopetti vakavissaan tupakoinnin, mutta edessään hänellä on useita vuosia toipumista tupakoinnistaan.
Täällä työkalut ovat vanhentuneita ja instrumenttitiimi tekee kaikensa pitäkseen ne kunnossa. Instrumentit kuitenkin kaipaavat kunnollista välinehuoltoa, korjausta ja teroitusta; kenties osien vaihtoa. Täällä voi olla settejä, jossa vasta kolmannet sakset leikkaavat turvonnutta ja ruhjottua häpylihaa, kun pitää kirurgisesti avata tietä syntyvälle vauvalle estäkseen repeytymiä. Täällä voi olla amputaatiosetti jossa on ainut toimiva saha ja sekin tylsänä. Joten kirurgit hikoilevat vuorotellen sahatessaan reisiluuta poikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti