I wish the end of cycle to be a startting sparcle..

Finally we had confirmation of our thesis being processed, evaluated and approved. This was two years long project. For me and Sara it was a journey to world of circus combined with amazing Namibian culture. Most difficult part of this work was actually writing the report and combining the empowerment theory to the activities we organized in Katutura. The empowerment and grouping phenomenons itself are difficult to observe among kids, because of child's natural continuos development.

This research results clearly shows that Circus especially social circus as activity is working and effective tool, and good type of context in promoting empowerment. It matches well child's social, physical and psychical needs as unical and magic environment for development. The positive and supporting atmosphere, trust, respect, openness, responsibility and participation based on free will are key elements to support empowerment and grouping. As well this values are the foundation of social circus workshop. The results shows that there is clear connection between group empowerment and bounding, and eachone were supporting others in this research. With the potential growing of thrust level inside the circus group, the boundintg and relationships developt futher. As well kids inside circusgroup empowered and grew as community.  In the final stage group reached open and weekness accepting security level, wich is best result we as instructors could expect as result from this project.

How the Sosial Circus is related to nursing or helath care? Well back home its clasified as one type of activating and stimulating activities that can be provided to passive or cronicly ill patients. It can be used in psychiatrics, geriatrics, pediatrics or among any other type of target group. As writer I hope this blog and research being sparcle for others to start something new, or not being afraid trying out some new context or methods in clinical care or even a workplace collective.

Ps. surprise your friends and wear clowns nose, or do the magic cups trick with your friends! I would dare to do it, even my boss would fire me.

You can find the thesis published by following link below:
https://www.theseus.fi/handle/10024/98828

Thanks to readers, Aleksei Savolainen the "Pöllö" O,o

Lopulta me saatiin vahvistus siitä että oppari tarkistettiin, arvosteltiin, ja hyväksyttiin. Tämä oli kadenvuoden kestoinen hanke. Minulle ja Saralle tämä oli seikkailu sirkuksen maailmaan yhdistettynä Namibialaiseen kulttuuriin. Vaikeinta tässä hankkeessa oli työn raportointi ja teorian yhdistäminen Katuturassa järjestettyyn toimintaan. Voimaantumisen ja ryhmäytymisen ilminemistä oli vaikeata havainnoida myös sen vuoksi, että lasten normaali ja luontaisessa kehityksessä on samanlaisia piirteitä kun voimaantumisessa.

Tämä opinnäytetyö osoittaa että sirkus, erityisesti sosiaalinen sirkus toimintana sopii välineksi ja kontekstiksi voimaantumisen ja ryhmäytymisen edistämisessä. Sen ainutlaatuisuus ja taika tukevat hyvin lasten fyysisiä, sosiaalisia, ja psyykkisia tarpeita sekä kehitystä. Sosiaalisen sirkuksen arvot: myönteinen ja kannustava ilmapiiri, vastuu, vapaus, luottamus, avoimuus ja vapaehtoisuuteen perustuva osallistuminen ovat avainkäsitteitä toiminnassa. Ne tukevat voimaantumista sekä ryhmäytymistä ja olivat sirkusryhmän arvojen perustana. Tulokset osoittavat että voimaantumisen ja ryhmäytymisen välillä oli selvä yhteys, ne tukivat toisiaan. Ryhmän sisäisen luottamuksen kasvaessa ryhmä tiivistyi, ja sen turvallisuustaso nousi. Sirkuslaisten voimaantuessa ryhmässä he kasvoivat yksilöinä ja samalla kehittyivät yhteisönä. Hankkeen viimeisessä vaiheessa ryhmä saavutti avoimen ja heikkoja hyväksyvän turvallisuuden tason, mikä oli paras mahdollinen saavutus, mitä voitaisin odottaa tältä hankkeelta meidän ohjaaja taidoilla ja kokemuksilla.

Miten sosialinen sirkus liittyy hoitotyöhön? Meillä kotona sitä luokitellaan aktivoivaan virikkellistoiminanan muotoihin, jota voidaan tuottaa pasiivoituneille, kroonisesti sairaille tai laitostetuille kohderyhmille. Se soveltuu mielenterveys, lasten, vanhusten ryhmille tai mille tahansa muulle yhteisölle. Kirjoittajana toivon tämän blogin ja opinnäytetyön olevan kipinä. Toivottavasti saatte ajatuksia ja innostusta kokeilemaan jotakin uutta, oleman rohkeita soveltamaan uusia metodeja ja hullumpiakin ajatuksia niin kliinisen hoitotyön kentällä kun omassa työyhteisössä.

Ps Minä ainakin laitan klownin nenän työpaikalle silloin tällöin ja teen taikatemppuja, vaikka saisinkin siitä huomautuksen tai potkut.

Opinnäytetyö löytyy Theseuksen tietokannasta seuraamalla linkkiä:
https://www.theseus.fi/handle/10024/98828

Kiitos lukijoille, Aleksei Savolainen "Pöllö" O,o

Finally back home in Finland, all baggage lost!

24 hours travel finally ends @Helsinki vantaa airport. We waited for our baggage, it never came here. Finally we filed report, and said screw it. We drove home with hand baggage.

 I have my tooth pain, that I will show first time in two weeks to dentist. Hopefully it's just casitas. Life goes on !24 tuntisen lentomatkan jälkeen ollaan vihdoinkin laskeuduttu Helsinki Vantaalle. Odotimme matkalaukkuja pitkään mutta ne ei koskaan tulleet perille. Lopulta täytimme raportin ja totesimme yhteen ääneen, hitot niistä! 

Sain varattua huomiselle hammaslääkäriajan, pääsen näyttämään paria viikkoa jatkunutta hammassärkyä. Toivottavasti kyseessä vaan reikä. Elämä jatkuu !

Thank you Katuturas Hospital!

Providing quality healthcare for all! 

Sixteen weeks ago I arrived here, and 12 weeks ago I walked in theatre to introduce myself as anesthetic nurse intern. First two weeks I didn't know who is nurse in charge, as they call it matrone. I was learning and observing, sharing my knowledge and skills with local anesthetic assistant and anesthesiologists. I walked in nightshift, without asking anyone permissions, just introduced myself and started working on the side of team. Everywhere I went, I just introduced myself and worked, and  soon all knew who I am, and I needed no further introduce myself anymore. And during this time we became friends. Theatre staff looked after me, and I did my best to help them. Even last month I had to leave early, quite often because of my circus project, I still tried to work with 11o% output. My shoes had name "Pöllö", and they always waited for me in changing room.

This was journey full of learning experience. I don't know what role exactly I had here. As they called me doctor Alex on the duty, when I was working my shifts. And I had dozens of incredible chances to tryout things that I never could perform home. Still first in mind I often thought about patients safety. As anesthetic nurse I probably said hundreds of times: " ..keep your eyes open, take one deep breath and have a nice dream, see u soon.." when putting people asleep, and I happily witnessed most of them waking up later. I also witnessed young nurses starting their careers in theatre, and becoming strong reliable staff members in short time. And it was about days that we became colleagues and friends. We learned from each others, and supported eachother other on the hard days.

I have to say, as medical unit theatre was another home for me. I never saw in my life so well functioning personnel management. I don't say that you wont find unhappy nurse there. Hundred percent happiness is not reality in social dynamics, you might face that anomaly only among retard or crazy people, and it only last for a moment. With full respect I'm not making fun on those. But I would say, that in theatre crew enjoyed each others company and worked together. And matrones are not being respected because of title they carry, but because people like them. I always found leadership management challenging, and I believe that home we have a lot of mid level bosses without proper talent or education, still doing the leadership. Still I'm happy to say that so far best boss I had, was in Namibian Katuturas Hospital!

Good bye is difficult, but this week is full of farewells and good byes. I found so many friends during this trip, and no nurse outfit, stethoscopes, thermometers, or any other instruments, that I could give them, will replace the gratitude that I carry for time we spend together. And Im really grateful for a ostrich egg that they gave me as farewell present!

Ps. Thanks to Dr. Eises, "Bongi", Matengu, Chadambura, Shanika, WanWyk, Becki, Gonzales, Kravchenko, Fredricks, and those whose names I can't properly write :) Thanks as well to surgeons! You thought me a lot, and it was pleasure to work with you and know you as person! 

Thank you and Goodbye ACU team!

Kuusitoista viikkoa sitten saavuin Namibiaan, kaksitoista viikkoa sitten kävelin leikkuriin ja esittelin itseäni sairaanhoitajaharjoittelijaksi joka tekee anestesiaan suuntavaa jaksoa. En tiennyt keskusteleveni osastonhoitajan kanssa, opin vasta myöhemmin että heitä kutsuttiin matroneiksi. Tarkkailin ja opettelin täkäläisten tapoja, jaoin omia osaamistaitoja ja kysenalaistin käytäntöjä. Tein töitä rinnakkain anestesiologien ja hoitajien parissa.Kävelin yövuoroihin kysymättä lupia, esittelin vaan itseäni ja ryhdyin töihin. Joka salissa minne menin aloitin esittelemella itseäni ja ryhtymällä hommiin, ja pian minun ei enää tarvinnut, kaikki tiesi kuka mä oon. Siinä aikana meistä tuli ystäviä henkilökunnan kanssa. HE katsoivat minuun perään ja mie yritin parhaani auttaakseen heitä. Ja vaikka viimeisen kuukauden aikana jouduin enemmän kuin useammin lähtemään aikaisemmin sirkusprojektini takia yritin antaa satakymmenen prosenttisesti työpanoksen. Mun kengissä luki " pöllö" ja ne odotti joka aamu mua pukkarissa.

Tämä matka on ollut täysi oppimisen kokemuksia. En tiedä mikä mun rooli tarkalleen oli. He kutsuivat mua tohtori Aleksiksi päivystystiimissä. Olihan minulla tehtävänsiirtoja lääkäreilta ja sairaanhoitajilta tehtävänä. Kuitenkin koitin pitää mielessäni joka päivä potilasturvallisuuden ja edustaa parhani mukaan potilaita. Anestesiahoitajan sanoin varmasti satoja kertoja potilailleni: " -Pidä silmät auki, vedä syvään henkeä sisään, ja nauti hyvistä unista, nähdään pian.. " Sain myös seurata heistä useiden heräämistä :) Sain myös seurata sivusta useamman nuoren kolleegan uran alkua leikkurissa, ja päivissä meisät tuli ystäviä ja kollegoita. Saimme tukea toisiamme päivittäin arjessa.

Täytyy sanoa että leikkurista oli tullut minulle toinen koti. En koskaan ole nähnyt aiemmni elämässäni näin hyvin organisoitua yksikköä. En väitä ettei sieltä löytyisi epätyytyväisiä hoitajia. Sellaista työyhteisöä ei ole oikeassa elämässä jossa kaikki olisi sataprosenttinen tyytyväisiä. Luulen että sellaisen voi nähdä vain ohimenevänä ilmiönä hullujen ja jälkeenjääneiden keskuudessa. Enkä kyllä dissaa kumpakaan näistä. Mutta täytyy sanoa että leikkurissa työyhteisö nauttii työympäristöstä ja toistensa seurasta. Ja esimiehet eivät nauti kunnioitusta asemansa tähden, vaan he ovat oikeasti pidettyjä työyhteisössä. Leikurissa on kuitenkin melkenin kaikkien etnisten ryhmien edustusta työyhteisössä. Minusta ihmisten johtaminen on ollut aina haastavaa, ja uskon että meillä kotona on läjäpäin välitason esimiehiä jotka ovat epäpäteviä tehtäviinsä koulutuksen puutteen tai heikkojen johtajaainesten tähden. Siitä huolimatta on pakko sanoa että siviilipuolella paras esimies on ollut minulla Namibian Katuturan sairaalassa!

Hyvästit on vaikea osa tätä matkaa, ja tämä viikko on niitä täysi. Minä löysin monia ystäviä tämän matkan aikana eikä jättämäni sairaalaasut, stetarit, kuumemittarit, tai mikään muu esine korvaa kiitollisuutta mitä kannan ajasta jonka vietimme yhdessä. Olen myös todella yllättynyt ja kiitollinen strutsin munasta jonka mulle luovutettiin tänään läksiäislahjaksi!

Thank you Casualty! Lilly, Miranda, Ability, Peter, Chafer and rest of you, it was pleasure to know you!

Chunga Changa

I was born in Soviet Union, by that time borders were closed and casual people didn't even imagine of living outside of mother Russia. I grew up with cartoons like Katerok, (animation with song Chunga Changa, about small ship that crashes on african island. Local people with giraffe dancing happily and singing about life without troubles ) I lived most of my life in Finland and never considered myself as Russian, still the soviet cartoons sometimes bring flashbacks from my early childhood. I heard Chunga Changa song first time in 25 years last Autumn as part of theatre play "Uncle Vanja" It was surrealistic drama, full of absurd overload. The play was good even I hated it.  It made me feel sick cause in all surrealism and comedy it was reality for me. It was back flash of average peoples life and struggling. It was perfectly replayed moment of something I lived and understood so well, and hated and denied same time. Chunga Changa gave me chilling feelings.

Today we visited my circus group for last time, and somehow the Chunga Changa song is being on replay in my mind. Probably because I'm sad. 'cause today I had to say goodbye to 25 of my friends. Somehow I find now Chunga Changa melancholic and peaceful. Life here indeed is harmless if you look away on right moment. Life is harmless, if you focus on daily duties like visiting grocery store, going sometimes to work, and enjoying daily your afternoon beer. Life is harmless under warming sun, with clean warm water, and shelter over your head. I cannot say that I had harmless life for past four month even I had shelter, clean water, and even afternoon beers. But somehow in the end it all becomes absurd and melancholic. Maybe I didn't look elsewhere when needed. Maybe I got attached to circus group too much. Still less than a week to. I will miss you circus, wish U best!

Chunga-Changa deep blue dome of the sky

Chunga-Changa summer is all year-round
Chunga-Changa merrily livingChunga-Changa singing little songLiving on it is easy and effortless
Living on it is easy and effortless
Chunga-Changa
Chew coconuts eat bananas
Chew coconuts eat bananas
Chunga-Changa
Chunga-Changa there is no better place
Chunga-Changa we know no troubles
Chunga-Changa who lived here for an hour
Chunga-Changa won’t leave us
Wonder island wonder island
Our happiness is constant

Synnyin neuvostoliitossa, siihen aikaan rajat olivat suljettuna ja kukaan tavallisissta ihmisista ei edes kuvitellut matkustavansa ulos maasta. Vartuin piirettyjen parissa, kuten Pikkuvene, ( piirretty kertoo Chunga Changa laulun mukana pikkuvenestä joka haaksirikkoutuu afrikan saarelle, siellä paikallis asukkaat laulaa huolettomasta elämästä tanssien iloisesti). Elin valtaosan elämästäni suomessa enkä liiemmin ole ajatellut itseäni venäläisenä. Kuitenkin joskus nuo lapsuuden piirretyt palauttavat muistikuvia lapsuudesta. Kuulin ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneenviiteen vuoteen Chunga Changa laulun Vanja eno näytelmässä, viime syksynä. Vihasin sitä. Esitys oli mahtava ja näytelty valtavan hyvin. Se oli surrealistinen draama, täynnä absurdeja ylilyönteja. Se sai minut voimaan pahoin, sillä kaiken sen surrealismin takana piili totuus, se oli oksettavan realistinen samaan aikaan. Se oli mielikuva mun nuoruudesta, jostakin mitä olin nähnyt tai ymmärsin liiankin hyvin, ja samaan aikaan vihansin ja kielsin ymmärtäväni. Chunga Changa sai minussa aikaan kylmiä väreitä.

Tänään kävimme hyvästelemässä sirkusryhmän, ja jotenkin tuo samainen biisi soi päässäni lakkaamatta. Ehkä koska olen surullinen, hyvästelin tänään 25  ystävää. Jotenkin samaan aikaan tuo laulu on melankolinen. Elämä täällä on todellakin harmitonta ja leppoisaa, jos osaa katsoa oikeaan aikaan muualle. Elämä on leppoisaa jos keskittyy vaan käymään kaupoissa, käy joskus töissä, ja nauttii iltapäiväkaljaa ajallaan. Elämä on harmitonta kun aurinko lämmittää, vesi on puhdasta ja lämmintä, ja pään päällä löytyy katto. Ja jotenkin matkan lopussa tuo kaikki muuttuu absurdiksi ja pää täyttyy melankolialla. Ehkä en osaa katsoa oikeaan aikaan muualle. Ehkä kiinnyin liikaa sirkusryhmäläisiin. Ja edelleen alle viikko lähtöön. Tulen kaipaamaan teitä sirkuslaiset. kaikkea parasta teille!

Sininen taivaankansi!
Chunga-changa
Kesa vuoden ympari!
Chunga-changa
Elama on hauskaa! Chunga-changa
Lauletaan laulu!
Ihmesaari! Ihmesaari!
Elama on siella helppoa ja
yksinkertaista!
Elama on siella helppoa ja
yksinkertaista!
Chunga-changa
Onnemme on pysyvaa
Pure kookoksia! Syo banaania!
Pure kookoksia! Syo banaania!
Chunga-changa!
Parempaa paikkaa ei olekaan!
Chunga-changa
Emme tunne murheita! Chunga-changa
Joka viettaa taalla tunnin,
Chunga-changa
Ei unohda meita koskaan!

Showtime!

Four month, 30 workshops, 7o pages in diary, 45 names in journal, 24 shirts signed with names, who knows how much time and money spend on this project. Finally we performed! As part of my and Saras research of empowerment and welfare promotion among Namibian kids, we did not need any show. The kids in our project was those who benefit from having a goal to reach or struggle for, the kids was those who show commitment and waited they turn to get on a stage. The kids were those who went to perform in front of massive audience, even most of them was from same school. And they enjoyed it, that something to admire. If you ask average 12 years old, -Will you go perform in front of your classmates circus arts or drama? Most would answer, -No!

Friday we performed @ Olof Palme primary school, for 5 to 7 grade students. In total we had audience of 6oo kids, that was chilling big audience. My circus group was littlest shaken, they were stressed and excited at same time before we started. But once the music were played, each role and each performance was placed correctly where they meant to be. The message of this performance was part of anti bullying campaign kids decided to do. The violence and bullying is common for age of kids in those grades, so we adressed our performance with message: Stop Bullying today! 

Our performance started with drama play where we showed three different scenes of bullying situation, from clicks in social environment to physical violence. Each situation was interrupted by narrators and introduced backgrounds to explain watchers the reasons behind the situations. All of scenes leaded as well to a well functioning circus group. The circus had message as well for those who were bullied: Tell your friend, your parents, your teacher! 

After the drama scenes of course we performed circus show, this is part my group was practicing for since march. And I even group was founded in September of last year, it is still young and learning the art of circus. I have to say, we nailed the show. Circus performed well, they enjoyed being on the stage. It was better show that I'v seen for a long time in my life. And with performance group reviled as well its potential,  unknown and hidden side to the rest of the world. They could do great entreatment and be same time kids. The final part of their message was: Every kid deserves a safe life!

Now group is continuing training under Home of Good Hope supervision. And I have to prepare last part on my journey here, the manual of circus arts, so they can continue intensive training on their own. The book is almost ready, missing only couple of instructions on part of magical tricks. We will meet on Wednesday, probably for a last time. It's sad, cause I already miss them in my heart.

Neljä kuukautta, 3o työpajaa, 7o sivua päiväkirjaa, 45 nimeä, 24 paitaa nimikirjoituksilla, ken tietää paljonko rahaa ja tunteja laitettu tähän hankkeseen. Lopulta me esitimme! Mun ja Saran tutkimuksen kannalta loppuesityksellä ei olisi ollut merkitystä. Me tutkimme voimaantumista, ja hyvinvoinnin edistämistä Namibian lapsissa. Lapset tarvitsi loppuesityksen, lapset tarvitsi tavoitteen mihin pyrkiä, tai minkä tähden taistella. Sirkuslapset osoittivat sitoutumista ja lopulta lopulta saivat osansa lavalla. Sirkusryhmä meni ja esitti massiiviselle yleisölle, ja valtaosa heistä oli samasta koulusta. JA he nauttivat siitä. Se on ihailtavaa, sillä jos kysyt keskiverto 12 vuotiaan tekisikä tämä samaa, valtaosa kieltäytyisi.

Perjantaina esitimme noin kuudellesadalle Olof Palmin alaasten oppilaalle, kysessä oli viides -kuudes ja seiskaluokkalaiset. Sirkusryhmä oli vähän järkyttynyt yleisön koosta alkuun, mutta musiikin alettua esitys lähti rullamaan ja kaikki roolit tai harjoitellut numerot loksahti paikoileen. Esityksen viesti oli osa lasten ehdottamaa kiusaamisen vastaista kamppanjaa. Kiusaaminen on yleistä noissa ikäluokissa, joten ensimmäinen osa koko esityksen sanomaa sisälsi viestin kiusaajille: Lopeta kiusaaminen tänään!

Meidän esitys alkoi draamalla jossa esitettiin kolmea näytöstä. Näytökset sisälsivät kiusaamistilanteita aina sosiodynaamisista häiriöistä ryhmässä, sitten väkivaltaan. Kertoja opasti yleisöä tarinoiden läpi, keskeyttäen pahan teon ja esitelleen osallistujien taustat ja syyt. Kaikki näytökset ajautui sirkusryhmään jossa osallistujat löysi ystävyyden ja rauhan. Sirkusryhmällä oli tähänkin viesti: Jos olet kiusattu, kerro asiasta kaverille, vanhemmile, sekä opettajalle!

Draaman jälkeen esitettiin tietenkin sirkusryhmän taidot. Ryhmä oli harjoitellut kanssani marraskuusta. Ja vaikka ryhmä oli perustettu viime vuoden syyskuuussa, huolimatta siitä että he ovat vasta opettelemassa tekniikkaa ja sirkustaitoja. He vetivät esityksen hemmetin hyvin! He nauttivat lavallaolosta, ja se näkyi ulospäin. Se oli paras esitys mitä olen nähnyt vuosiin. Ja tällä esityksellä ryhmä näytti mahdollisuudet, se paljasti puolen josta edes opettajat eivät tienneet. He pystyvät tekemään laadukasta viihdettä ja olemaan samalla lapsia. Koko esityksen sanoman viimeinen osa kuului näin: Jokainen lapsi ansaitse turvallisen elämän!

Jatkossa ryhmä jatkaa harjoittelua Home of Good Hopen ohjauksen alaisuudessa. Ja minulle jää viimeinen tehtävä täytettäväksi, viimeistellä ohjekansion ja luovuttaa sen ryhmälle jotta heidän harjoittelut jatkuisi ja ryhmä kehittyisi minun lähdettyä. Enää puuttuu muutama sivu ja kansio on valmis. Me tapaamme todennäköisesti keskiviikkona viimeisen kerran. Surullista, sillä ikävöin heitä jo nyt sydämmessäni.

The Final week has begun!

The final week has begun. On the way to Katutura we saw some victim of MVA. It was older man lying on the ground in the pool of blood of his. By the amount of audience I would guess that he laid there already for a while when we were passing over with a cab. He was waiting for ambulance, in front of him was driving school car with smashed front glass. Sad view passed away, while we gathered more speed and grew distance to place of event on our way to circus.

It was nice to arrive to fully gathered group. Today was a big day, we were bringing the shirts, 24 shirt to share. Kids knew and waited them, and you could see the sparkling in the eyes when we arrived. After small encouraging and complementing speech first ones got their shirts. Everyone were supported with huge hurray screams and big applodisements. In the end everyone had shirt in hands and they were comparing the names on them. Each backside was in own way uncial, cause we handcrafted them one by one.

Well I have to admit that gave me some difficulty on training today, it would be easier to let everyone home than try to practise or perform already learned and working parts of show. Attention of the group was in the shirts.. I guess tomorrow will be more successful day, hope so! But still it was fun to see few in the group, putting out 11o% of their energy and talent to have a moment of glory and shine.

Viimeinen  viikko on alkanut. Matkalla Katuturaan näimme pääaleajon uhrin. Se oli vanhempi mies joka makasi maassa liikkumatta, omassa verilammikossa. Katsojamäärästä pääteltynä hän oli maannut siellä jo jonkin aikaa. Hänen edessään seisoi autokoulun auto, jossa tuulilasi oli sisällä. Hän odotti ambulanssia. Mielessä kävi että, jos hän selviää hän on tänä yöllä päivityksessä leikattavana tai huomenna mun pöydällä. Surullinen näkymä samalla lotion, kun kiihdytimme taksillamme saavuttaen etäisyyttä tapahtumapaikkaan, ja samalla edeten kohti määränpäätämme.

Tullessamme oli mukava havaita melkein täysimiehitys. Tänään oli suuri päivä ja me olimme tuomassa sirkuspaitoja. Lasten silmät loisti, he olivat odottaneet paitaansa, ja sen huomasi aina saapumisestamme asti. Muutaman innostavan sanan, ja kehun saattelemana jaoin ensimmäiset paidat ja riemu oli mieletön. Jokainen paita saavutti omistajan Hurraa! -huutojen ja mahtavien aplodien kera. Lopussa kaikki vaan vertasivat nimiään ja siipiään, jokainen selusta oli erilainen omalla tavalla sillä ne olivat kaikki käsiin painettuja.

Täytyy kyllä myöntää että takapakkiakin tuli. Sirkuslaisten oli vaikeata keskittyä  jo opittujen ja tuttujen numeroiden harjoitteluun ja esittämiseen koska kaikki huomio oli paidoissa. Ehkä huomenna kun savu hälvenee, ja pöly laskeutuu, seuraa myös parempi päivä. Toivon niin! Mut silti oli hauskaa nähdä kuinka muutamat yksilöt laittoivat 110% energiastaan ja lahjoistaan lavalla tavoitellessaan loistetta ja kunniaa.

Glory to those who got names on the shirts, and to those whose shirts are not in the picture!

Thanks to Jussi Hänninen, Marja-Liisa Pihlaja, Erica Feivik, Andreas Backman, Antonio, and everyone who helped or made this possible. We have now 24 shirts to give away in circus group on next week! thank you! We really apreciate it!