Finally back home in Finland, all baggage lost!

24 hours travel finally ends @Helsinki vantaa airport. We waited for our baggage, it never came here. Finally we filed report, and said screw it. We drove home with hand baggage.

 I have my tooth pain, that I will show first time in two weeks to dentist. Hopefully it's just casitas. Life goes on !24 tuntisen lentomatkan jälkeen ollaan vihdoinkin laskeuduttu Helsinki Vantaalle. Odotimme matkalaukkuja pitkään mutta ne ei koskaan tulleet perille. Lopulta täytimme raportin ja totesimme yhteen ääneen, hitot niistä! 

Sain varattua huomiselle hammaslääkäriajan, pääsen näyttämään paria viikkoa jatkunutta hammassärkyä. Toivottavasti kyseessä vaan reikä. Elämä jatkuu !

Thank you Katuturas Hospital!

Providing quality healthcare for all! 

Sixteen weeks ago I arrived here, and 12 weeks ago I walked in theatre to introduce myself as anesthetic nurse intern. First two weeks I didn't know who is nurse in charge, as they call it matrone. I was learning and observing, sharing my knowledge and skills with local anesthetic assistant and anesthesiologists. I walked in nightshift, without asking anyone permissions, just introduced myself and started working on the side of team. Everywhere I went, I just introduced myself and worked, and  soon all knew who I am, and I needed no further introduce myself anymore. And during this time we became friends. Theatre staff looked after me, and I did my best to help them. Even last month I had to leave early, quite often because of my circus project, I still tried to work with 11o% output. My shoes had name "Pöllö", and they always waited for me in changing room.

This was journey full of learning experience. I don't know what role exactly I had here. As they called me doctor Alex on the duty, when I was working my shifts. And I had dozens of incredible chances to tryout things that I never could perform home. Still first in mind I often thought about patients safety. As anesthetic nurse I probably said hundreds of times: " ..keep your eyes open, take one deep breath and have a nice dream, see u soon.." when putting people asleep, and I happily witnessed most of them waking up later. I also witnessed young nurses starting their careers in theatre, and becoming strong reliable staff members in short time. And it was about days that we became colleagues and friends. We learned from each others, and supported eachother other on the hard days.

I have to say, as medical unit theatre was another home for me. I never saw in my life so well functioning personnel management. I don't say that you wont find unhappy nurse there. Hundred percent happiness is not reality in social dynamics, you might face that anomaly only among retard or crazy people, and it only last for a moment. With full respect I'm not making fun on those. But I would say, that in theatre crew enjoyed each others company and worked together. And matrones are not being respected because of title they carry, but because people like them. I always found leadership management challenging, and I believe that home we have a lot of mid level bosses without proper talent or education, still doing the leadership. Still I'm happy to say that so far best boss I had, was in Namibian Katuturas Hospital!

Good bye is difficult, but this week is full of farewells and good byes. I found so many friends during this trip, and no nurse outfit, stethoscopes, thermometers, or any other instruments, that I could give them, will replace the gratitude that I carry for time we spend together. And Im really grateful for a ostrich egg that they gave me as farewell present!

Ps. Thanks to Dr. Eises, "Bongi", Matengu, Chadambura, Shanika, WanWyk, Becki, Gonzales, Kravchenko, Fredricks, and those whose names I can't properly write :) Thanks as well to surgeons! You thought me a lot, and it was pleasure to work with you and know you as person! 

Thank you and Goodbye ACU team!

Kuusitoista viikkoa sitten saavuin Namibiaan, kaksitoista viikkoa sitten kävelin leikkuriin ja esittelin itseäni sairaanhoitajaharjoittelijaksi joka tekee anestesiaan suuntavaa jaksoa. En tiennyt keskusteleveni osastonhoitajan kanssa, opin vasta myöhemmin että heitä kutsuttiin matroneiksi. Tarkkailin ja opettelin täkäläisten tapoja, jaoin omia osaamistaitoja ja kysenalaistin käytäntöjä. Tein töitä rinnakkain anestesiologien ja hoitajien parissa.Kävelin yövuoroihin kysymättä lupia, esittelin vaan itseäni ja ryhdyin töihin. Joka salissa minne menin aloitin esittelemella itseäni ja ryhtymällä hommiin, ja pian minun ei enää tarvinnut, kaikki tiesi kuka mä oon. Siinä aikana meistä tuli ystäviä henkilökunnan kanssa. HE katsoivat minuun perään ja mie yritin parhaani auttaakseen heitä. Ja vaikka viimeisen kuukauden aikana jouduin enemmän kuin useammin lähtemään aikaisemmin sirkusprojektini takia yritin antaa satakymmenen prosenttisesti työpanoksen. Mun kengissä luki " pöllö" ja ne odotti joka aamu mua pukkarissa.

Tämä matka on ollut täysi oppimisen kokemuksia. En tiedä mikä mun rooli tarkalleen oli. He kutsuivat mua tohtori Aleksiksi päivystystiimissä. Olihan minulla tehtävänsiirtoja lääkäreilta ja sairaanhoitajilta tehtävänä. Kuitenkin koitin pitää mielessäni joka päivä potilasturvallisuuden ja edustaa parhani mukaan potilaita. Anestesiahoitajan sanoin varmasti satoja kertoja potilailleni: " -Pidä silmät auki, vedä syvään henkeä sisään, ja nauti hyvistä unista, nähdään pian.. " Sain myös seurata heistä useiden heräämistä :) Sain myös seurata sivusta useamman nuoren kolleegan uran alkua leikkurissa, ja päivissä meisät tuli ystäviä ja kollegoita. Saimme tukea toisiamme päivittäin arjessa.

Täytyy sanoa että leikkurista oli tullut minulle toinen koti. En koskaan ole nähnyt aiemmni elämässäni näin hyvin organisoitua yksikköä. En väitä ettei sieltä löytyisi epätyytyväisiä hoitajia. Sellaista työyhteisöä ei ole oikeassa elämässä jossa kaikki olisi sataprosenttinen tyytyväisiä. Luulen että sellaisen voi nähdä vain ohimenevänä ilmiönä hullujen ja jälkeenjääneiden keskuudessa. Enkä kyllä dissaa kumpakaan näistä. Mutta täytyy sanoa että leikkurissa työyhteisö nauttii työympäristöstä ja toistensa seurasta. Ja esimiehet eivät nauti kunnioitusta asemansa tähden, vaan he ovat oikeasti pidettyjä työyhteisössä. Leikurissa on kuitenkin melkenin kaikkien etnisten ryhmien edustusta työyhteisössä. Minusta ihmisten johtaminen on ollut aina haastavaa, ja uskon että meillä kotona on läjäpäin välitason esimiehiä jotka ovat epäpäteviä tehtäviinsä koulutuksen puutteen tai heikkojen johtajaainesten tähden. Siitä huolimatta on pakko sanoa että siviilipuolella paras esimies on ollut minulla Namibian Katuturan sairaalassa!

Hyvästit on vaikea osa tätä matkaa, ja tämä viikko on niitä täysi. Minä löysin monia ystäviä tämän matkan aikana eikä jättämäni sairaalaasut, stetarit, kuumemittarit, tai mikään muu esine korvaa kiitollisuutta mitä kannan ajasta jonka vietimme yhdessä. Olen myös todella yllättynyt ja kiitollinen strutsin munasta jonka mulle luovutettiin tänään läksiäislahjaksi!

Thank you Casualty! Lilly, Miranda, Ability, Peter, Chafer and rest of you, it was pleasure to know you!

Chunga Changa

I was born in Soviet Union, by that time borders were closed and casual people didn't even imagine of living outside of mother Russia. I grew up with cartoons like Katerok, (animation with song Chunga Changa, about small ship that crashes on african island. Local people with giraffe dancing happily and singing about life without troubles ) I lived most of my life in Finland and never considered myself as Russian, still the soviet cartoons sometimes bring flashbacks from my early childhood. I heard Chunga Changa song first time in 25 years last Autumn as part of theatre play "Uncle Vanja" It was surrealistic drama, full of absurd overload. The play was good even I hated it.  It made me feel sick cause in all surrealism and comedy it was reality for me. It was back flash of average peoples life and struggling. It was perfectly replayed moment of something I lived and understood so well, and hated and denied same time. Chunga Changa gave me chilling feelings.

Today we visited my circus group for last time, and somehow the Chunga Changa song is being on replay in my mind. Probably because I'm sad. 'cause today I had to say goodbye to 25 of my friends. Somehow I find now Chunga Changa melancholic and peaceful. Life here indeed is harmless if you look away on right moment. Life is harmless, if you focus on daily duties like visiting grocery store, going sometimes to work, and enjoying daily your afternoon beer. Life is harmless under warming sun, with clean warm water, and shelter over your head. I cannot say that I had harmless life for past four month even I had shelter, clean water, and even afternoon beers. But somehow in the end it all becomes absurd and melancholic. Maybe I didn't look elsewhere when needed. Maybe I got attached to circus group too much. Still less than a week to. I will miss you circus, wish U best!

Chunga-Changa deep blue dome of the sky

Chunga-Changa summer is all year-round
Chunga-Changa merrily livingChunga-Changa singing little songLiving on it is easy and effortless
Living on it is easy and effortless
Chunga-Changa
Chew coconuts eat bananas
Chew coconuts eat bananas
Chunga-Changa
Chunga-Changa there is no better place
Chunga-Changa we know no troubles
Chunga-Changa who lived here for an hour
Chunga-Changa won’t leave us
Wonder island wonder island
Our happiness is constant

Synnyin neuvostoliitossa, siihen aikaan rajat olivat suljettuna ja kukaan tavallisissta ihmisista ei edes kuvitellut matkustavansa ulos maasta. Vartuin piirettyjen parissa, kuten Pikkuvene, ( piirretty kertoo Chunga Changa laulun mukana pikkuvenestä joka haaksirikkoutuu afrikan saarelle, siellä paikallis asukkaat laulaa huolettomasta elämästä tanssien iloisesti). Elin valtaosan elämästäni suomessa enkä liiemmin ole ajatellut itseäni venäläisenä. Kuitenkin joskus nuo lapsuuden piirretyt palauttavat muistikuvia lapsuudesta. Kuulin ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneenviiteen vuoteen Chunga Changa laulun Vanja eno näytelmässä, viime syksynä. Vihasin sitä. Esitys oli mahtava ja näytelty valtavan hyvin. Se oli surrealistinen draama, täynnä absurdeja ylilyönteja. Se sai minut voimaan pahoin, sillä kaiken sen surrealismin takana piili totuus, se oli oksettavan realistinen samaan aikaan. Se oli mielikuva mun nuoruudesta, jostakin mitä olin nähnyt tai ymmärsin liiankin hyvin, ja samaan aikaan vihansin ja kielsin ymmärtäväni. Chunga Changa sai minussa aikaan kylmiä väreitä.

Tänään kävimme hyvästelemässä sirkusryhmän, ja jotenkin tuo samainen biisi soi päässäni lakkaamatta. Ehkä koska olen surullinen, hyvästelin tänään 25  ystävää. Jotenkin samaan aikaan tuo laulu on melankolinen. Elämä täällä on todellakin harmitonta ja leppoisaa, jos osaa katsoa oikeaan aikaan muualle. Elämä on leppoisaa jos keskittyy vaan käymään kaupoissa, käy joskus töissä, ja nauttii iltapäiväkaljaa ajallaan. Elämä on harmitonta kun aurinko lämmittää, vesi on puhdasta ja lämmintä, ja pään päällä löytyy katto. Ja jotenkin matkan lopussa tuo kaikki muuttuu absurdiksi ja pää täyttyy melankolialla. Ehkä en osaa katsoa oikeaan aikaan muualle. Ehkä kiinnyin liikaa sirkusryhmäläisiin. Ja edelleen alle viikko lähtöön. Tulen kaipaamaan teitä sirkuslaiset. kaikkea parasta teille!

Sininen taivaankansi!
Chunga-changa
Kesa vuoden ympari!
Chunga-changa
Elama on hauskaa! Chunga-changa
Lauletaan laulu!
Ihmesaari! Ihmesaari!
Elama on siella helppoa ja
yksinkertaista!
Elama on siella helppoa ja
yksinkertaista!
Chunga-changa
Onnemme on pysyvaa
Pure kookoksia! Syo banaania!
Pure kookoksia! Syo banaania!
Chunga-changa!
Parempaa paikkaa ei olekaan!
Chunga-changa
Emme tunne murheita! Chunga-changa
Joka viettaa taalla tunnin,
Chunga-changa
Ei unohda meita koskaan!

Showtime!

Four month, 30 workshops, 7o pages in diary, 45 names in journal, 24 shirts signed with names, who knows how much time and money spend on this project. Finally we performed! As part of my and Saras research of empowerment and welfare promotion among Namibian kids, we did not need any show. The kids in our project was those who benefit from having a goal to reach or struggle for, the kids was those who show commitment and waited they turn to get on a stage. The kids were those who went to perform in front of massive audience, even most of them was from same school. And they enjoyed it, that something to admire. If you ask average 12 years old, -Will you go perform in front of your classmates circus arts or drama? Most would answer, -No!

Friday we performed @ Olof Palme primary school, for 5 to 7 grade students. In total we had audience of 6oo kids, that was chilling big audience. My circus group was littlest shaken, they were stressed and excited at same time before we started. But once the music were played, each role and each performance was placed correctly where they meant to be. The message of this performance was part of anti bullying campaign kids decided to do. The violence and bullying is common for age of kids in those grades, so we adressed our performance with message: Stop Bullying today! 

Our performance started with drama play where we showed three different scenes of bullying situation, from clicks in social environment to physical violence. Each situation was interrupted by narrators and introduced backgrounds to explain watchers the reasons behind the situations. All of scenes leaded as well to a well functioning circus group. The circus had message as well for those who were bullied: Tell your friend, your parents, your teacher! 

After the drama scenes of course we performed circus show, this is part my group was practicing for since march. And I even group was founded in September of last year, it is still young and learning the art of circus. I have to say, we nailed the show. Circus performed well, they enjoyed being on the stage. It was better show that I'v seen for a long time in my life. And with performance group reviled as well its potential,  unknown and hidden side to the rest of the world. They could do great entreatment and be same time kids. The final part of their message was: Every kid deserves a safe life!

Now group is continuing training under Home of Good Hope supervision. And I have to prepare last part on my journey here, the manual of circus arts, so they can continue intensive training on their own. The book is almost ready, missing only couple of instructions on part of magical tricks. We will meet on Wednesday, probably for a last time. It's sad, cause I already miss them in my heart.

Neljä kuukautta, 3o työpajaa, 7o sivua päiväkirjaa, 45 nimeä, 24 paitaa nimikirjoituksilla, ken tietää paljonko rahaa ja tunteja laitettu tähän hankkeseen. Lopulta me esitimme! Mun ja Saran tutkimuksen kannalta loppuesityksellä ei olisi ollut merkitystä. Me tutkimme voimaantumista, ja hyvinvoinnin edistämistä Namibian lapsissa. Lapset tarvitsi loppuesityksen, lapset tarvitsi tavoitteen mihin pyrkiä, tai minkä tähden taistella. Sirkuslapset osoittivat sitoutumista ja lopulta lopulta saivat osansa lavalla. Sirkusryhmä meni ja esitti massiiviselle yleisölle, ja valtaosa heistä oli samasta koulusta. JA he nauttivat siitä. Se on ihailtavaa, sillä jos kysyt keskiverto 12 vuotiaan tekisikä tämä samaa, valtaosa kieltäytyisi.

Perjantaina esitimme noin kuudellesadalle Olof Palmin alaasten oppilaalle, kysessä oli viides -kuudes ja seiskaluokkalaiset. Sirkusryhmä oli vähän järkyttynyt yleisön koosta alkuun, mutta musiikin alettua esitys lähti rullamaan ja kaikki roolit tai harjoitellut numerot loksahti paikoileen. Esityksen viesti oli osa lasten ehdottamaa kiusaamisen vastaista kamppanjaa. Kiusaaminen on yleistä noissa ikäluokissa, joten ensimmäinen osa koko esityksen sanomaa sisälsi viestin kiusaajille: Lopeta kiusaaminen tänään!

Meidän esitys alkoi draamalla jossa esitettiin kolmea näytöstä. Näytökset sisälsivät kiusaamistilanteita aina sosiodynaamisista häiriöistä ryhmässä, sitten väkivaltaan. Kertoja opasti yleisöä tarinoiden läpi, keskeyttäen pahan teon ja esitelleen osallistujien taustat ja syyt. Kaikki näytökset ajautui sirkusryhmään jossa osallistujat löysi ystävyyden ja rauhan. Sirkusryhmällä oli tähänkin viesti: Jos olet kiusattu, kerro asiasta kaverille, vanhemmile, sekä opettajalle!

Draaman jälkeen esitettiin tietenkin sirkusryhmän taidot. Ryhmä oli harjoitellut kanssani marraskuusta. Ja vaikka ryhmä oli perustettu viime vuoden syyskuuussa, huolimatta siitä että he ovat vasta opettelemassa tekniikkaa ja sirkustaitoja. He vetivät esityksen hemmetin hyvin! He nauttivat lavallaolosta, ja se näkyi ulospäin. Se oli paras esitys mitä olen nähnyt vuosiin. Ja tällä esityksellä ryhmä näytti mahdollisuudet, se paljasti puolen josta edes opettajat eivät tienneet. He pystyvät tekemään laadukasta viihdettä ja olemaan samalla lapsia. Koko esityksen sanoman viimeinen osa kuului näin: Jokainen lapsi ansaitse turvallisen elämän!

Jatkossa ryhmä jatkaa harjoittelua Home of Good Hopen ohjauksen alaisuudessa. Ja minulle jää viimeinen tehtävä täytettäväksi, viimeistellä ohjekansion ja luovuttaa sen ryhmälle jotta heidän harjoittelut jatkuisi ja ryhmä kehittyisi minun lähdettyä. Enää puuttuu muutama sivu ja kansio on valmis. Me tapaamme todennäköisesti keskiviikkona viimeisen kerran. Surullista, sillä ikävöin heitä jo nyt sydämmessäni.

The Final week has begun!

The final week has begun. On the way to Katutura we saw some victim of MVA. It was older man lying on the ground in the pool of blood of his. By the amount of audience I would guess that he laid there already for a while when we were passing over with a cab. He was waiting for ambulance, in front of him was driving school car with smashed front glass. Sad view passed away, while we gathered more speed and grew distance to place of event on our way to circus.

It was nice to arrive to fully gathered group. Today was a big day, we were bringing the shirts, 24 shirt to share. Kids knew and waited them, and you could see the sparkling in the eyes when we arrived. After small encouraging and complementing speech first ones got their shirts. Everyone were supported with huge hurray screams and big applodisements. In the end everyone had shirt in hands and they were comparing the names on them. Each backside was in own way uncial, cause we handcrafted them one by one.

Well I have to admit that gave me some difficulty on training today, it would be easier to let everyone home than try to practise or perform already learned and working parts of show. Attention of the group was in the shirts.. I guess tomorrow will be more successful day, hope so! But still it was fun to see few in the group, putting out 11o% of their energy and talent to have a moment of glory and shine.

Viimeinen  viikko on alkanut. Matkalla Katuturaan näimme pääaleajon uhrin. Se oli vanhempi mies joka makasi maassa liikkumatta, omassa verilammikossa. Katsojamäärästä pääteltynä hän oli maannut siellä jo jonkin aikaa. Hänen edessään seisoi autokoulun auto, jossa tuulilasi oli sisällä. Hän odotti ambulanssia. Mielessä kävi että, jos hän selviää hän on tänä yöllä päivityksessä leikattavana tai huomenna mun pöydällä. Surullinen näkymä samalla lotion, kun kiihdytimme taksillamme saavuttaen etäisyyttä tapahtumapaikkaan, ja samalla edeten kohti määränpäätämme.

Tullessamme oli mukava havaita melkein täysimiehitys. Tänään oli suuri päivä ja me olimme tuomassa sirkuspaitoja. Lasten silmät loisti, he olivat odottaneet paitaansa, ja sen huomasi aina saapumisestamme asti. Muutaman innostavan sanan, ja kehun saattelemana jaoin ensimmäiset paidat ja riemu oli mieletön. Jokainen paita saavutti omistajan Hurraa! -huutojen ja mahtavien aplodien kera. Lopussa kaikki vaan vertasivat nimiään ja siipiään, jokainen selusta oli erilainen omalla tavalla sillä ne olivat kaikki käsiin painettuja.

Täytyy kyllä myöntää että takapakkiakin tuli. Sirkuslaisten oli vaikeata keskittyä  jo opittujen ja tuttujen numeroiden harjoitteluun ja esittämiseen koska kaikki huomio oli paidoissa. Ehkä huomenna kun savu hälvenee, ja pöly laskeutuu, seuraa myös parempi päivä. Toivon niin! Mut silti oli hauskaa nähdä kuinka muutamat yksilöt laittoivat 110% energiastaan ja lahjoistaan lavalla tavoitellessaan loistetta ja kunniaa.

Glory to those who got names on the shirts, and to those whose shirts are not in the picture!

Thanks to Jussi Hänninen, Marja-Liisa Pihlaja, Erica Feivik, Andreas Backman, Antonio, and everyone who helped or made this possible. We have now 24 shirts to give away in circus group on next week! thank you! We really apreciate it!

L2 - L3 prolapse

Last week I was off duty, I was sick. I don't like writing about this stuff, but this morning I woke up in agony. No more writing diaries in the bed! My sciatica pain is back, I'm walking like a duck, and touching all the time my butt. Cause I godda feeling, that I wet my panties.. Not fun! Lucky I'v got enough drugs, to have maintaining sedation till I get home in Finland, and enough of tranquilizers to relax whole house.. Still this pain sucks, and I need some naproxen to get of codeine..

About last week. Last week we did some circus. Actually girls in my group are getting little stressed about me leaving soon, and there are some starting clicks between them as well. For a long time we are having deep conversation as well, about how they raise money for their needs in future and who will be their "godfather" in this project. The script we wrote is now in hard practice and on friday I already saw some amazing performances in drama parts. I see as well great potential couple of group members to ride a monocycle and make show number with it as well. It's amazing progress when you consider that girl who riding it practiced only for four weeks and her training time was limited because she is taking care of her 1 years old brother 24/7. Anyway, my expectations for circus are high like a sky!

We moved as well to our new house, where i got cold cause first night we had only single blankets. And this apartment is 3 times bigger than our previous room, and we have warm water in shower for first time in 3 months. I mean, we could have warm water in old house, if I ever complained about it. But I thought its Africa you know.. So this week will be about making 24 T-Shirts with golden wings on backside. Heh, what else, oh Yea and the names of every member :)

Its also nice to be back at work in theatre. I missed it, I missed nurses, I missed doctors, I missed my shoes! I think that greatest learning happens in emergency team, even they don't have so many cases as elective theaters. Still sometimes patients make you struggling that you forget about time or hunger.. After all theatre is my home <3

Always has a backup plan ;)

Viime viikolla oli sairaana. En halua kirjoittaa siitä, mutta aamulla löytämäni prolapsi kaipanee ehkä mainintaa. Heräsin nimettäin helvettimoisissa kivuissa. Ei enää päiväkirjoja sängyssä! Mun iskiäs kipu on palannut, nyt kävelen kun ankka, ja hipelöin persettäni. Ei en ole pervo, mulla on vaan fiilis että laskin alle, ja mehut valuu pitkin pakaraa ja reittä alas.. Ei kiva! Onneksi mukana niin paljon mömmöjä että saan ittelleni ylläpitokooman koko loppumatkan ajalle, ja relaksantteja niin että koko komppanja kaatuu jaloilta. Silti, kipu on perseestä ja täytyy löytää pian naprokseenia tai vielä paremmin Vimovoa, että pääsisi eroon codeiinista..

Muuten viime viikosta. Tein viime viikolla pelkkää sirkusta, muuhun ei kyennyt.  Itseasiassa ryhmän tytöissä alkaa näkyä jännitystä joka liittyy meidän lähtöön ja myös henkilöiden välisiltä klikeiltä ei ollaa vältytty. Pitkästä aikaa olemme myös puhunneet siitä miten ryhmä voisi kerätä jatkossa varoja tarpeisiin ja heidän tarvitsemmasta kummisedästä joka edustaisi ryhmön etuja ja oikeuksia. Käsis jonka kirjoitimme on jo kovassa käytössä, ja perjantaina näin väläyksiä mahtavista eläytymisistä draaman osalta. Lisäksi muutaman ryhmäläisen osalta on ollut havaittavissa melko lupavaa edistystä yksipyöräisten kanssa. Ottaen huomioon sen, että yksi heistä on pikkuveikansa huoltajana 24/7 ja aloitti yksipyöräsien harjoittelun vasta 4 viikkoa sitten, saavutus on huikea. Kaikkiaan odotukseni tulevasta sirkuskesta kasvaavat pilviin.

Ainiin, me muutimme uuteen taloon. Täällä varman sainkin flunssan kun ensimmäisenä yönä ei ollut tuplapeittoja saatavilla. No ainakin tää asunto on kolme kerta isompi kun edelinen ja täällä tulee lämmintä vettä suihkussa sitten ensimmäisen kerran kolmeen kuukauteen. Tai siis olisi sellaienn ollut mahdollista myös edellisessä kämpässä, kun olis tajunnut valittaa asiasta.. No mutta mä funtsin että Afrikkaa on afrikkaa.. Tiedättehän... Tällä viikolla sitten luvassa paitojen painattamista, kultasiipiä 24:än paidan selkään. ja mitä muuta, niin jokaiseen eri nimi tietenkin..

Se on myös kiva olla taas töissä leikkurissa viikon tauon jälkeen. Kaipasin sitä, kaipasin hoitajia, kaipasian lääkäreita, kaipasin kenkiäni. Parhaat oppimistilanteet on mielestäni päicystystiimissä. Vaikka heillä ei ole läheskän niin paljoa keisseja kun elektiivisellä puolella. Siellä potilaat saa sua ponnistamaan niin että ajantaju ja nälän tunne katoavat.  Jokatapauksessa Leikkuri on mun toinen kotini <3

circus - streetfight - circus, what went wrong?

So far we had four workshops since last reporting. Kids are really focusing on final performance and practicing hard for it. I visited one of potential schools on Tuesday with Monica, the leader of Home of Good Hope. And we nailed a date for performance. Now its official, kids are performing on 17.7. @ 12hoo in Olof Palme Primary school in Katutura. The personnel of school told me that bullying shows up usually from 5th grade here, so we decided to allocate the performance to those grades. In audience will be 5th to 7th graders, all together around 6oo person. So far its first school to go, but we considering others as well. Meanwhile I'm working with kids, Monica is building connections to get us invited.

This weekend we got as well shirts printed with the name of the circus group, and since that information have reached the kids, Surprise! We found our lost sheep.. I met even a girl who was not even once in my workshops, but wanted a T-shirt.. Well I guess its participation and attitude that will rule out who will get named shirt and who will just watch the show.

Last Saturday as well was interesting day of violence. For first time one of the outsider kids got so angry with girls in my group, the he chose to attack her. Boy was probably half of her weight, and five years younger. But he rushed with all powers and knocked girl down, furiously beating her up on the ground. I was shocked at first. But it really took me some power to take this boy of my student, he was going to kill her.. After these two were separated, and put apart to figure out how they make a piece I found out that everyone else disappeared.. And When I asked where those 2o heads went? Answer was simple: To Fight !

Let me put this simple way: 

1.We are doing campaign against, bullying. 

2. Kids are practicing drama and circus arts to deliver the message: Stop violence, stop Bullying.. 

And in the middle of the choreography planning they go to fight for their neighborhood.. --> So I went to pick them up. Seems to be this time they were overpowered so they just threatened away the thugs. But on the way back to the shaft we had conversation about fighting being wrong, and they told me that it's the only way to keep the corners safe, and thugs away.. Hmm.. 12 years old fighting for their security of neighborhood.. At first it felt absurd, after couple of days I find it really interesting.. All i got to say, reality is not black and white. 

Tässä välissä on pidetty neljä työpajaa sitten viime kuulumisiin. Sirkuslaiset keskittyvät tarmolla loppuesitykseen ja harjoittelevat kovasti. Kävin viime tiistaina Monican (Home of Good Hope organisaation johtaja) kanssa tapaamassa Olof Palmen Ala-asteen rehtoria ja henkilökuntaa. Me keskustelimme siitä millainen ja miten kiusaaminen imaantuu täällä, ja sain kuulla että useimmat tapaukset alkaa viidennellä vuodella. Me päätimme kohdentaakin esitys juuri näille luokille. Ja valitsimme samalla kaikille sopivan ajankohdan esitykselle. Sirkuslaiset siis esiintyvät 17.7. klo 12 a.m. Olof Palmin alaasteella, kaikille 5 - 7 -luokkalaisille, yleisönä noin 6oo lasta. Toistaiseksi se on ainut koulu missä esiinnymme, joten autan lapsia harjoitteluissa parhaani mukaan, samalla kun Monica yrittää verkostoitua lisää.

Tänä viikonloppuna saimme myös paidat painosta, nyt niissä loistaa sirkusryhmän nimet. Samalla kun informaatio kantautui lasten riveihin, Ylläri! Me löysimme meidän kadonneet lampaat.. Tapasin jopa tytön joka tuli paidan perässä työpajaan ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen. Ilmeisesti nämä paidat jaetaan sitoutumiseen ja asenteeseen katsoen. Samalla ratkaistaan ketkä esiintyvät ja ketkä katsoovat yleisön joukosta.

Viime lauantaina oli myös väkivallan insidentti. Ensimmäistä kertää ulkopuolisista lapsista joku kävi niin kuumana ryhmän tyttöihin, että meillä oli oikea tappelu. Poika oli puolet uhrinsa painosta ja varmaan viisi vuotta nuorempi. Hän väijyi sopivaa hetkeä ja ryntäsi koko massallaan tytön kimpuun puskien häntä hyllyjä vasten ja lattiaan, jonka jälkeen hän yritti hakata ja potkia tyttöä kaikilla raajoilla. Hän oli niin raivon vallassa että olisi valmas tappamaan tytön. Hän yllätti minut sillä en osannut odottaa moista, olin shokissa ja jouduin käyttä melkosesti voimia että sain raivoisan lapsen irti ryhmäläisestäni. Kun tappelu saatiin päättymään, ja itkevät osapuolet erilleen, jäin pohtimaan miten solmia rauhan näiden kahden välillä.. Samalla huomasin että kaikki muut olivat poissa, kun aloin kyselemään minne loput hävisivät vastaus oli simppeli: Tappelemaan! 

Selitetään yksinkertaistettuna: 

1. Teemme kiusaamisen vastaista kamppanjaa

2. Lapset opettelevat draaman ja sirkuksen taidoin ilmaisemaan sanomaa: Luppu väkivallalle ja kiusaamiselle..

Ja keskellä koreografia harjoituksia he menevät tappelemaan huudeista.. --> Joten menin perästä hakemaan heidät. Vaikutti siltä että saavuttuani kahakka oli jo ohi. he olivat voittaneet ylivoimalla. Joten slummien läpi vajalle, meillä oli keskustelu siitä kuinka tappelu on väkivaltaa ja väärin. Sain myös kuulla että se on ainut heidän tuntema tapa pitää pahikset loitolla kulmiltaan. Hetkinen, 12 vuotiaat puolustavat naapuruston turvallisuutta.. Ensin se kuulosti ihan absurdilta.. Päiviä myöhemmin pohtiessa se oli todella mielenkiintoista.. Mitä tähän voi sanoa, kaikki ei ole mustavalkoista todellisuudessa.