After one week at Home of Good Hope I learned a couple of things about kids that visiting organization. Katutura is one part of Windhoek, but it representing probably half of Windhoeks population. Katutura, the area that is not even marked on all maps. The kids who is living there might have an hour walk trip to get a plate of rise, or piece of bread covered with jam at soup kitchen. And then they might have a hour walk back to their homes. Basically we rune out of food everyday. So last hundred of kids were getting just a bread and juice. Maybe even less. I consider the as a problem, because in long terms it might turn to a rat's wheel for some of those kids who comes always last. If you get under nutrited, you are tired, your trip to soup kitchen lasts longer, and chance for you getting last pieces or being last of arriving kids again is just groving. So finally you are running in the wheel and you cannot get out of it. This is a problem with no easy solution, organization as well having challenges of continually growing number of visitors. Last spring the number of kids was about 5oo, now it closing up to 6oo. The dinner hall is also really narrow. Organization is trying to expand activities by buying a bigger piece of land, not so far from existing kitchen and organize logistic service like a school bus for those kids who coming from far away.
 |
| Erika and Andreas carving wood pieces to build components of double swing |
Next week I'm starting in Katuturas Hospital, ICU unit. Probably it will be quite different compared to this week. So weekend need to be effective and make research about handcrafting circus eguipment, and learn a couple of new magic tricks that I could teach later to kids. My swedish friends are working on project of kids welfare and health promotion, so they are building some swings for kids of HoGH. Hopefully can lay a helpful hand on that. So here are lot of things going on at our hostel.
The Windhoek is really beautiful as city, here plenty of opportunities for running, skating, cycling etc. My friend took me for a run in the city, and we were trying to find the tourist bureau, to get some maps for ourself. Unfortunately it was closed. But amusing thing was that we were approached by a local man, same man I met first day I arrived here. He recognized me in my running suite, maybe my side profile is so amazing and my nose is such a huge that I'm like a lighthouse for some people. The man came to us and he was happier. He told us that he is not going back to hererros. He said that he fond some woman in Katutura that take care of people with mental problems and he is going stay with her for one year. And Yes he wanted more money! He was again shaking the bag with pills, and saying that now he needed money to stay with that lady. We told him that we are running, and had no cash with us. So he kindly advised us to go to hotel and comeback with money, by that time I was about to laugh. So we wished him everything good, and told him to take care of himself. At least he looked happier this time. Seems to be its a small town.
 |
| Andreas love carving woods, thats reminds him about his other profession |
Yhden viikon jälkeen Home of Good Hopella olen saanut selville muutaman asian enemmän lapsista jotka käyvät syömässä järjestöllä. Katutura on vain yksi kaupungin osa, mutta se pitää sisällään noin puolet Windhoekin väestöstä. KAtutura, alue joka löytyy vain parhaista kartoista. Lapset jotka asuvat siellä saattavat joutua kävelemään tunnin matkan saadakseen lautasen riisiä tai palan leipää, Moonikan keittiöllä, ja sitten tunnin kävelymatkan koteihinsa. Itseasiassa ruoka loppuu päivittäin kesken joten viimeiset sata saapuvaa lasta saavat hillolla voideltun leipäpalan, tai leipää ja mehua. Joskus ne eivät saa sitäkään. Tässä voi syntyä riski joutua jatkuvan aliravitsemuskierteeseen. Jos sinulla on pisin kävelymatka ja olet heikoimmilla, kävelet muita hitaammin ja todennäköisyys ettet saa kunnon ravintoa matkasi päätteeksi kasvaa, samalla kun kasvaa todennäköisyys tilanteen toistumiseen. Lopulta löydät itsesi oravanpyörästä. Tämä on ongelma johon ei ole helppoa ratkaisua, järjestöllä on muitakin haasteita kuten jatkuvasti kasvaava ruokittevien lasten määrä, viime keväällä se oli noin puolituhatta ja nyt se tavoittelee jo kuuttasataa. Lisäksi ruokailutilat ovat hyvin pienet. Järjestö yrittää ratkaista ongelmiaan ostamalla isomman tontin läheltä laajentamalla keittiötään. Hankkeen alla on myös koulubussi jolla olisi tarkoitus kuljettaa todellapitkien matkojen päästä tulevia lapsia.
Perjantai oli hyvä päivä, se oli todennäköisesti siellä vietetyistä päivistä hyvin rauhallinen. Ehkä kävijöitä oli vähemmän, tai ne tulivat keittiölle sopivassa tahdissa, niin että saimme jaettua ruoan kaikille ja välissä jäi aikaa hengähtää. Sain tilaisuuden esittää Kolme mukia ja pallot -taikatemppua varmankin 5o kertaa. Ja vaikka jotkut lapset keksivät heti jujun, minulla oli ilo nähdä satoja hämmentyneitä kasvoja ja hymyjä. Lapset söi ja mä tein taikatemppuja. Ehkä en ollut hyödyllisemmillään keittiössä, mutta musta oli mahtavaa viihdyttää lapsia ja saada heitä nauramaan, tai edes hetkeksi uskomaan sirkuksen taikaan.
 |
| Kids of Katutura might not need acrobat lessons from me. They seems happily practicing salto by them own. |
Ensi viikko alkaa Katuturan sairaalalla, teholla. Todennäköisesti siitä tulee hyvin erilainen kun tämä viikko.Joten viikonloppuna täytyy olla tehokas ja itsiä tee itse sirkusvälineet ohjeita jotka olisi helposti toteutettavissa täällä, sekä harjoitella uusia taikatemppuja. Ruotsalaiset ystäväni ovat tekemässä lasten hyvinvointiä edistävää hanketta ja aikovat rakentaa keinuja lapsille. Ehkä heillekin kelpaa auttava käsi. Täällä on siis paljon meneillään, projekteja lasten hyväksi.
Windhoek on todella kaunis kaupunki, ja täällä on valtavasti mahdollisuuksia lenkkeilylle, rullaluistelulle, pyöräilylle jne.Kaveri otti mut mukaan juoksulenkille, samalla kun yritimme löytää turistien infopisteen. Halusimme hakea kaupungin kartat, mutta toimisto oli kiinni. Yllättäen paikallinen mies lähestyi meitä, sama mies jonka tapasin ensimmäisenä päivänä täällä. Hän tunnisti minut juoksuasussani. Ehkä mun sivuprofiili on niin mieleenpainuva, ja nenäni niin erikoinen että toimin järkytysten majakkana paikallisille. Hän tuli juttelemaan meille ja vaikutti iloisemmalta. Hän kertoi ettei aijokaan palata herreroille vaan oli löytynyt mtpotilaiden majatalon Katuturassa, jonkun naisen luonna ja aikoo asua siellä vuoden. Ja kyllä, hän tarvitsi rahaa siihen! Hän heristeli taas pillerikassia, ja toisti rahantarvettaan. Kerroimme että olemme lenkillä ja tyhjin taskuin, jolloin hän kehotti meitä lämpimästi menemään takaisiin hotellille hakemaan rahaa. Mä olin jo revetä naurista niin absurdia kun se oli, toivotimme hänelle kaikkea hyvää, ja kehotimme pitämään itsestään huolta. Ainakin hän vaikutti onnellisemmalta. Vaikuttaa siltä että tämä on pieni kaupunki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti